2013-01-06

tundra











käytiin uudenvuodenpäivän Suomen kansalle suoman vesisateen saattamana tarkistamassa, että mökki vielä tönöttää siellä tutussa paikassa, minne sen talviunille jätimme. pakko myöntää, että jopa tällaisen mukavuudenhaluisuuttaan kuolemaan asti puolustavan kaupunkiasujan mielestä on ajoittain virkistävää päästä nollaamaan keskelle ei-mitään. vaikka onkin kylmä. ja märkää.
päivään sisältyi lumenpudotusta vierasmökin katolta, makkaranpaistoa, kuistin tyhjentämistä lumesta, märkiä villasukkia sekä takkatulen eteen parkkeeraamisen jälkeen lempipuuhaani: JÄLJESTÄMISTÄ. mieluiten olisin tietysti mahtipontisesti julistanut löytäneeni pihallamme töpötelleen verenhimoisen suden jäljet (huomatkaa verbin töpötellä ja adjektiivin verenhimoinen mestarillinen käyttö samassa sutta kuvaavassa lauseessa), mutta todellisuuden usein ollessa mielikuvitustani kuivempaa jouduin toteamaan, että kyseessä oli mitä tylsimmin ollut iso tylsä koira. tylsää.
lisäksi opin, että jos kuulee mökissä ollessaan elektronisen hiirenkarkottimen psyykettä hajottavan ujelluksen, kannattaa pitää suunsa nätisti kiinni, tai saa kuulla koko loppupäivän muka-vitsikkäitä sivuhuomautuksia siitä, kuinka vain hiirten kuuluu kuulla kyseiset ylä-äänet, ja kuinka on ilmiselvästi joko joskus joutunut ufojen sieppaamaksi tai on syntynyt mutanttina.

long story short(er):
the traditional winter check-up proved us that our summer cottage is still standing where we left it before winter and as a comfort-loving city dweller even i must admit that it was refreshing to be in the middle of nowhere for a change. although it was cold. and wet. i spotted the tracks of a big dog (i was hoping for a bloodthirsty wolf, but no), shoveled snow off our porch and managed to get my wool socks wet. as words of wisdom i want to tell you all that if you find out you can hear the screaching sound of an electronic mouse repeller, you might want to keep quiet about it or for the rest of the day you will most definitely hear side remarks about either having been abducted by aliens or born as a mutant.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti