the treasure chest

vaikka prinsessaleikit ja merirosvoaarrejahdit ovatkin nykyään (valitettavasti) vain muisto kaukaisesta menneisyydestäni, on lapsuusajoilta onneksi jäänyt jotain perin tärkeää muistiin: nimittäin se, ettei koruja voi koskaan olla liikaa.

pieniä, suuria, kimaltavia, kiiluvia, ajan hapattamia. koruihin liittyy valtavasti muistoja ja fiiliksiä, eikä pelkästään omia, vaan myös niiden aiempien omistajien. minulle korut ovat aarteita. sellaisia, joita käyttää vuosia ja taas vuosia, jotka unohtaa ja taas löytää, ja joista ajan huljuessa eteenpäin muodostuu oikeastaan sellainen ihan pikkiriikkisen pieni osa omaa identiteettiä. tai no, ehkä vähän isompikin osa kuin vain pikkiriikkisen pieni. siksi sormitatuointikin varmaan tuntui minulle niin itsestäänselvältä jutulta. onpahan nyt sitten ihan oikeasti ikuinen, ihoon tikattu "sormus" messissä ja onnea tuottamassa.

aarteita ei tietenkään sovi säilyttää ihan missä vaan, joten olin aika onnellinen, kun tämä lasinen säilytysrasia, aka aarrearkku, osui nenäni eteen eräässä stadin sisustusliikkeessä jo toista vuotta sitten. mukaanhan tuo silloin lähti, ja siitä oikeastaan on tullut tietynlainen aarrekokoelmani jatke.

ja kuten jokainen kunnon aarrearkku, tämäkin on sen verran sopivan täynnä, ettei kantta saa kiinni väkisinkään.

short story equally short:

although it's (unfortunately) been awhile since i last dressed up as a princess or searched for a pirate treasure, there's one childhood wisdom i haven't forgotten: you can never have too much jewelry.

big, small, shiny, dusty. so many memories attached, and not just your own: if it's an old piece, also the previous owners'. i think of jewelry as treasure. something you use for years and years, that you forget and then find again and that, over time, may end up as a tiny part of your identity. or a bit bigger than tiny. that's also why i probably chose to get a finger tattoo: atleast now i have a permanent "ring" inked on my finger and bringing me good luck.

but here's the thing about treasures: the place you keep it in is almost as important as the treasure itself. so when this glass box, aka the treasure chest, caught my eye a few years back at a home decor shop, i couldn't leave without it and, instead of it just being a regular container, it has certainly become a part of my treasure collection. and, as with every proper treasure chest, this one too is so conveniently full that you can't close the lid however much you try.

water for eleplants

kierrätyskeskuksesta löytää välillä ihan huimia aarteita pikkurahalla, kuten tämän kuvissa näkyvän, Hietalahden kierrätyskeskuksesta bongaamani hopeisen kannun, joka on osoittautunut kelpo hankinnaksi - sain siitä nimittäin kauan kaipaamani kastelukannun huimalla kolmen euron hinnalla!

short story equally short:
i've become a regular at the local recycling center - it's amazing what you can find there with just a few coins and a bit of luck. this water pitcher cost only 3 euros and has been well-used as a watering can ever since it moved in with me.

kitchen facelift

aina sitä jaksaa ikäloppu yllättyä siitä, miten pienet muutokset saavat ihmeitä aikaan. parhaat hetkensä nähnyt ja suurta päänvaivaa aiheuttanut minikeittiöni muuttui hetkessä oikeaksi osaksi kotia niinkin mitättömällä säädöllä kuin kaapinovien kahvojen vaihdolla. seuraavaksi kun keksisi, millä pienellä säädöllä myös kokkailuni alkaisivat onnistumaan toivotulla tavalla... :D

short story equally short:
surprisingly, my small kitchen turned from an old, outdated eyesore to a real part of my home with just one minor adjustment: i changed the cupboard handles. now, if i could just figure out what minor adjustments i need to make to start cooking food that tastes better... :D

LIVING THE LIFE

lähestulkoon kaksi viikkoa uudessa kämpässä ja minähän alan juurtua, kohta en lähde pois kulumallakaan. kotikotikoti! ensimmäinen oma koti. juttuhan on niin, etten ole kaksikymmentäviisivuotisen elämäni aikana ehtinyt asua vielä kertaakaan yksin. kämppiksissä, kuten myös omassa perheessä, on se ihanuus, ettei seurasta ole koskaan pulaa. aina löytyy juttuseuraa, läppäseuraa, stressiseuraa, ihan vaikka vaan oloseuraa. hengitysseuraa. mutta sitten on niitä hetkiä kun viihtyisi kaikkein parhaiten omassa, vaikkakin kieltämättä huonossa, seurassa. ja kun niitä hetkiä alkaa tulla enemmän, on kai vain hyväksyttävä se tosiasia, että on aika muuttaa omilleen, hankkia kissa tai sata, alkaa puhua itsekseen, kyylätä naapureiden liikkeitä postiluukusta (ulko-ovessani ei ole ovisilmää - jos sinulla on, nyt viimeistään tiedät mihin käyttää sitä) sekä istuttaa taloyhtiön sisäpihan betoniviidakon keskelle päivästä toiseen elossa nippa nappa kituuttava viherkasvi, jolle voi sitten käydä avautumassa, kun omat tai kissojen vastaukset eivät enää miellytä.

muistakaa, rakkaat lukijat, omaan kämppään muuttamisesta se kaikki alkaa!!

elämäni loppumattoman alamäen vääjäämätöntä kohtaamista odotellessani voisinkin näyttää teille cribiäni - watch out MTV! koska kotini on järjettömän iso ja sokkeloinen (lue: 23m², ei hukkaneliöitä), kelailin hieman jakaa kuvia eri postauksiin. aloitetaan ronskisti eteisestä.

niukka tila pakotti minut jättämään esille neljät eniten käyttämäni kengät, kaikki muut hilasin tuskanhiki virraten yhteen eteiskäytäväni yläkaapeista. nyt kyseistä kaappia ei vaan saa avata, ellei halua hautautua kenkävyöryn, pinkin matkalaukun ja erinäisten muiden asioiden alle. :D

edellisen asukkaan (tai sitä edellisen, tai sitä tai sitä tai sitä edellisen) peruja on tuo kuvassa komeileva naulakko, johon olen rakastunut niin päätä pahkaa, että kohta saatan saada haastattelukutsun samoilta dokumentaristeilta, jotka tekivät ohjelman naisesta, joka meni Eiffel-tornin kanssa naimisiin.

ja tässä syy intooni: minulla on kaksi takkeja pitelevää bodaria eteisessäni. annoin niille nimetkin: Thor ja Conan. tarpeen tullen tekevät myös varmaan poken hommia?

hiiii.

ensimmäinen ovi vasemmalla johtaa kylppäriin, josta luvassa kuvia ensi kerralla. ja käytävän päästä löytyy master bedroom.

tämän edesmenneen vaarini peruja olevan peilin olen ristinyt Samaran Peiliksi. ei tarvinne lisäselityksiä.

long story short:
after nearly two weeks of living in my first own apartment (rental, though, but my own as in from now on i'm the only one who has to suffer from my bad company) i can safely say that the honeymoon is nowhere near over. willingly saying goodbye to my roommates probably means that i can pretty much start fearing my life will soon begin to go horribly downhill - in before a cat (or a hundred) and ninety-nine other hermit-y ways of living i might as well give you a peek inside my new home!
first up is the entry and hallway. if i'm honest with you guys, there're really only two things truly worth the mention. first is the coat rack that was left to the apartment by one of the previous residents. i seem to have two bodybuilders taking care of all the coats! i even named them - Thor and Conan. if needed, i'm sure they will operate as a handy pair of doormen, too.
the other object is an oval mirror that was passed down to me by my late granddad. i call it Samara's Mirror. i don't think i need to explain that one.