2012-09-18

crystal clear

Photobucket
Photobucket
Photobucket
yllä tarkoituksellisen taiteellisesti mutta tarkoituksellisen tahattoman näköisesti aseteltu kolmesta vuorikristallista sekä yhteenkiedotuista ja -solmituista erivärisistä metalliketjuista näpertämäni kaulakoru, jonka ketju on mennyt rikki jo viidesti (vrt. korun ikä: 3kk). ehkä ihan hyvä, ettei musta koskaan tule esimerkiksi korusuunnittelijaa. :-D
Photobucket
kämppä hurrikaanin jäljiltä ja meikä paniikissa pakkaamassa bilelaukkua, mulla oli iltavuoron jälkeen tunti aikaa laittautua baarikuntoon. eiköhän tolla kierrosajalla jo pääse Guinness World Recordseihin!
Photobucket
kristallia ja helmiä ja luunpalasia ja paljetteja ja metallia ja ja ja. less is more ei ole tainnut koskaan päteä mun tapauksessa.
Photobucket
kuvassa näkyvä AllSaintsin mekko parantaa kantajansa kestävyyttä monella tapaa. sillä nimittäin on painoa suunnilleen saman verran kuin traktorilla. (mekolla siis, ei kantajalla. paitsi tietenkin mekon ollessa kantajansa päällä tulee näiden kahden muuttujan painot laskea yhteen, joten ehkä siinä tapauksessa myös kantaja painaa hetkellisesti traktorin verran?!) lisäksi luulen, että jos maailmasta yhtäkkiä loppuisi H2O, selviäisin muita kauemmin hengissä, koska olen kyseisen mekon takia joutunut opettelemaan pärjäämään vain hyvin rajallisella määrällä happea.
Photobucket
¡vamos, mi amigas bastardas! aika vähän muistan kyseisestä illasta, mutta sen verran osaan kertoa, että kaulakoruni on jälleen rikki.

long story short:
this summer i finally carried out what i've been planning for over half a year - i made myself a mountain crystal necklace. the chain is now broken for the fifth time, which i'm sure tells you quite enough of my skills as a jewelry maker and makes me glad to have chosen a completely different line of work. :D here's what i wore with the necklace the last time it was usable: an AllSaints dress that weighs roughly as much as a tractor and makes breathing a real challenge - also known as my all-time favorite dress.

2012-09-08

vipera

Photobucket
välillä mietin, mitä ihmettä olen ajatellut tai pikemminkin jättänyt ajattelematta jonkun tietyn kuvan ottohetkellä. kuten tässä yllä näkyvässä luonnollisen poseerauksen malliesimerkissä. toki voisin käyttää tekosyynä sitä, että taidot ovat päässeet yli vuoden blogiposetauon aikana ruostumaan, mutta ihan samalta ne aiemmatkin kuvat ovat näyttäneet. :D todellinen syy taitaakin piillä siinä, että mulla on aina ollut lievä kamerapelko (kamerapelon looginen jatkehan on pistää pystyyn oma blogi, eikun...)
Photobucket
neulemekko/knit dress: H&M DIY
vyö/belt: MANGO
sukkikset/tights: Lindex
buutsit/boots: Topshop
korut/jewelry: various
kärmesmekkoni oli ostettaessa maxipituinen, mutta koska näytän vartalonmyötäisissä maximekoissa ryhävalaan lähisukulaiselta, suhautin helman parilla ompeleella tuttuun ja turvalliseen minipituuteen.
Photobucket
otsatukkani on ollut pahasti ylikasvanut jo viimeiset kaksi kuukautta, mutta sen sijaan, että olisin yksinkertaisesti ottanut sakset kouraan ja leikellyt otsiksen parissa minuutissa sopivaksi, olen letittänyt sen pois naaman edestä joka aamu ja yrittänyt unohtaa koko ongelman. ei tulosta tähän mennessä.
Photobucket
nahkarotsi/leather jacket: AllSaints
laukku/bag: ZARA
tässä yllä komeilee eräs harvoista päätökseen saamistani ikuisuusprojekteista - hankin nimittäin viime syksynä elämäni ensimmäisen nahkatakin. hupullisen nahkarotsin löytäminen pääsi ehdottomasti Suurimmat saavutukset TOP 10 -listalleni. tuon hervottoman kokoisen ZARAn kangasbägin ostin alunperin kesää ja biitsiä ajatellen, mutta se nähtävästi soveltuu erinomaisesti myös hiukan masentavampaan touhuun, toisin sanoen koulukäyttöön.
Photobucket
lyömätön parivaljakko cityviidakossa viilettäessä: snake dress & snake eyes. ja taustalla lattialla tottakai todellinen sisustusstatementtien helmi, Eerikin Pippurin muovikassi.

long story short:
looking at the first picture, i'd like to think that my posing skills have just deteriorated during the blog break, but i guess there's no escaping the fact that i've always suffered of a small amount of cameraphobia. (how i got to the point of writing a blog with photos of myself is unclear even to me. :D) anyways, here's my outfit for school last thursday. i love autumn and i especially love the fact that i can plod around in knitwear and jackets again!