2013-03-20

four eyes


sain ensimmäiset silmälasini ala-asteen kuudennella luokalla, vaikka ne olisivatkin tulleet tarpeeseen jo paria vuotta aiemmin. oppitunneilla olin pärjännyt hurjalla silmien siristelyllä (=sisäänrakennettu zoom, joka kyllä oikeasti toimi tiettyyn pisteeseen asti) sekä kopioimalla taululle kirjoitetut jutut kavereiden vihkoista. luokanopettajamme viimein hermostuttua siihen, että hänen luokassaan istui päivästä toiseen likinäköinen myyrä ihmistytön sijaan, oli minun pakko niellä kaksitoistavuotiaan ylpeyteni ja hankkia lasit. ärsytti. 
minulla oli koko nuoruuteni ajan keskivakava silmälasikompleksi. eikö se muka riittänyt, että tyylitajuni oli niin surkea, että minun on vaikea repiä huumoria vanhoista valokuvista edes tällä nykyisellä, vinksahtaneella huumorintajullani, tai se, etten olisi osannut pitää kajalia kädessä oikein päin vaikka olisi aseella uhattu, tai se, että teini-iän näppylät tuntuivat välillä loistavan Marsiin asti? piti vielä olla sokeakin?
lukiossa päätin vihdoin, että kiitti nyt riitti. lasit vaihtuivat piilolinsseihin salaminnopeudella ja sillä tiellä ollaan oltu aikalailla tähän päivään asti. viimeisen puolen vuoden aikana olen kuitenkin alkanut huomata pientä muutosta asenteessani. päivä ei enää ole pilalla, jos kotoa lähtee lasit nenänvarressa. kun laseihin talvella pamahtaa huurre joka kerta, kun hyppää julkiseen tai pääsee lämpimään ja haparoidessaan sokkona suuntaa kompastuu omiin jalkoihinsa, ärsyttää minua keskimäärin puoli prosenttia vähemmän kuin aiemmin. ehkä olen vihdoin 25 vuoden iässä ottanut askeleen lähemmäs asian hyväksyntää. olen likinäköinen.

(asiaan saattaa toki vaikuttaa myös se, että olen useamman kerran saanut kuulla näyttäväni skarpimmalta lasit päässä. aivojumpat ja sivistävä kirjallisuus jääkööt unholaan: tässä on maailman helpoin tapa kartuttaa ÄO:taan.)

long story short:
i got my first glasses when i was on sixth grade and hated them with the burning rage of a twelve-year-old. years passed, glasses changed and my irritation level just kept on growing, until finally, at the age of tender seventeen, i bought my first pair of contacts. i've used contacts ever since and only recently have i noticed some changes in my attitude towards glasses - maybe i'm starting to come to terms with the fact that i'm myopic. or maybe it's just because people keep telling me i look clever with my glasses on. farewell brain teasers and challenging literature: here's the easiest way to increase your IQ.

2013-03-15

HOOPER'S ELECTRIC













images via Thomas Hooper website

Thomas Hooper on ehdoton suosikkitatuoijani ja ehkäpä myös yksi suurimmista taideidoleistani koskaan. kyseessä on brooklyniläinen monitaituri, joka tatuoimisen ohella suunnittelee muun muassa levynkansia ja erilaisia kuvituksia.

Hooperin kädenjäljessä yhdistyy suunnilleen kaikki se, mistä olen ikinä diggaillut: sairaalloisen tarkat yksityiskohdat, koristeellisuus, geometria, mystiikka, taruolennot, eläimet, ötökät sekä tottakai pääkallot. en varmaan koskaan tule kasvamaan henkisesti niin vanhaksi etteikö sisäinen teinarini osaisi arvostaa paria pirun siistiä mandalapääkallotatuointia. (Hooperin taidetta on jatkuvasti esillä erilaisissa näyttelyissä ja Game of Thrones -fanina minun on pakko mainita, että eräs hänen työnsä oli juuri esillä Mondo Galleryssa osana HBO:n GoT -aiheista näyttelyä. hii.)

vaikka ihan lähitulevaisuuden suunnitelmiini ei kuulukaan lisätatuointien hankkiminen, on yksi juttu vissi - jos ikinä saan tilaisuuden käydä leimauttamassa itseni tällä herralla, se tilaisuus tulee niiiin käytettyä.

short story even shorter:
here you can see the work of my favorite tattoo artist of all time: Thomas Hooper. somehow he manages to combine in his art pretty much all the things that i have ever liked: obsessive use of details, geometry, mystique, mythical creatures, animals, bugs and last but certainly not least.. skulls. i don't think i will ever grow mentally too old to stop appreciating a few very nice mandala skull tattoos.
if i ever got the change to get tattooed by him, i'd do it in a heartbeat.

2013-03-07

herd



minä, eläintarhani ja muutama muu suunnataan huomenna kohti Budapestiä. passi, check. hammasharja, check. vain Tino Singh puuttuu, mutta jos maahanpääsy siitä riippuu, olen valmis räväyttämään pari ysäritanssimuuvia tullivirkailijalle.

Vaikka olenkin tullut siihen tulokseen, että kaveriporukalla on siistiä matkustaa, kaikkein siisteintä matkustaminen on isolla kaveriporukalla - sellaisella, joka vie shoppailureissulla jalkakäytävän leveydeltä tilaa, jonka on ravintolassa vaikea mahtua samaan pöytään istumaan ja joka ärsyttää kälätyksellään jokaista ohikulkijaa sadan metrin säteellä. erinomaista.

short story even shorter:
me, my zoo and some old friends are leaving for Budapest tomorrow. i've always loved traveling with friends, but nothing beats traveling with a lot of them - so that you and your herd of friends will be on everyone's way everywhere, you will have to take extra tables in a restaurant, and your loud quacking will be enough to annoy anyone within a radius of 100 meter. excellent.